Helmipallot Panda Cupissa
9.4.2019 13:46 Uutiset / T06-07 Helmipallot

Espoon tunnelmia sunnuntailta

Helmipalloilla on työteliäs sunnuntai takana.


Kävimme turnailemassa HooGeen järjestämässä Panda Cupissa, Espoossa.

Ensimmäisessä pelissä saatiin vastaan Hyps. Oltiinkin nopeampia ja peli oli meidän hallinnassa ja saatiin lukemiksi 2-0.

Seuraavana vuorossa Pepo Lappeenrannasta. Meno aika tasaista vääntöä ja loppulukemat meille 2-1.

HooGee olikin sitten niukasti hallitsevampi kuin me ja nappasi meiltä voiton lukemin 0-1.

Pronssiotteluun lähdettiin asenteella.
No se olikin sitten taas suhteellisen kovaa kyytiä eikä oltu kuskin paikalla tällä kertaa. Ei siitä sen enempää ;)

Todella hyvä turnaus kaikkinensa. Alkuasetelmat olivat taas sellaiset että yksi putosi sairastumisen vuoksi paria päivää aikaisemmin kokoonpanosta. Maalivahti nyrjäytti nilkkansa edellisenä iltana. Missäs muualla kun kentällä. Tietenkin.
Ja yksi lähti äkillisen sairastumisen vuoksi kotiin kesken turnauksen. Joka tapauksessa, kiva päivä takana!

Valkun sanoin;
"Tytöt pelasivat kaikki omien rajojensa ylärajoilla ja ainakin tämän talven ja muutosten jälkeen ekan kerran kunnolla joukkueena.
Varsinkin voitto Peposta oli hieno joukkue suoritus."

Muutamat kuviot vielä...

Reput mintissä ja Mikki asemissa.


Pientä fiksausta nilkan suhteen niin johan peli kulkee!




Helmipallot vetävät hetken ajan happea ja viikon päästä jatketaan!
Ensimmäinen piirisarjan peli pelataan ensi viikon tiistaina kotikentällä!

Ehkä nähdään siellä?!

jojoterveisin

Mari














   
Lisää uutisia
Rajamäen Kehitys
«  Huhtikuu   »
Kategoriat